Tämän viestin tarjoaa Nicotinell

Käänne vain 28 päivässä

Ajoitus ratkaisee niin monessa asiassa.
Kun lopetat tupakoinnin, aika on sekä tukenasi että haasteenasi.
Mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän aika on sinun puolellasi.
Tartu siis 28 päivän haasteeseen ja ota seurantaan smokefreechallenge.fi. Ja tartu tarjolla olevaan apuun, esimerkiksi nikotiinikorvaushoitotuotteisiin.

Kun 28 päivää eli neljä viikkoa on kulunut, olet jo ylivoimaisesti voitolla. Mahdollisuutesi päästä kokonaan eroon tupakasta ovat siinä vaiheessa jo viisinkertaistuneet. 1

Muutoksia välittömästi 

Lopettaminen aiheuttaa monelle, muttei kaikille, vieroitusoireita. Niitä ovat esimerkiksi levottomuus, univaikeudet ja päänsärky. 2

Niistä ensimmäiset iskevät jo parin tunnin kuluttua. Pahimmillaan ne ovat parin päivän päästä, mutta suurimmalla osalla ne ovat ohi kolmessa tai neljässä viikossa. Juuri siksi yhden kuukauden raja on erinomainen ykköstavoite.

Hyvät uutiset: yhtä aikaa vieroitusoireiden kanssa huomaat, miten tupakasta luopuminen helpottaa elämääsi.

Ensimmäisiä merkkejä elimistön palautumisesta ovat verenpaineen aleneminen ja pulssin tasaantuminen. Ne tapahtuvat alle puolessa tunnissa. 3

Kun olet viettänyt 12 savutonta tuntia, on kehosi hiilimonoksidi- eli häkäpitoisuus pudonnut ja tunnet itsesi aiempaa pirteämmäksi.

Edelleen 12 tuntia myöhemmin – siis vuorokauden kuluttua siitä, kun olet lopettanut – on häkä poistunut elimistöstäsi. Keuhkot alkavat poistaa limaa ja muita tupakoinnin aiheuttamia jäämiä.

Henki kulkee, seksikin paranee

Tässä lisää tupakoinnin lopettamisesta seuraavia hyvän olon hyötyjä: 4

Tunnet hajut ja maut paremmin jo muutamassa päivässä.

Nukut rauhallisemmin ja pidempään. Kestät stressiä paremmin. Masennus, ahdistus ja stressi vähenevät.

Hengitys kulkee paremmin parin-kolmen kuukauden kuluessa. Saatat nauttia seksistä useammin ja pidempään. Hengityksesi raikastuu, kun suusi terveys paranee.

Kaikki edut eivät tule kerralla. Tunnet ne vaiheittain. Juuri siksi kannattaa malttaa ja tähdätä vähintään neljän viikon päähän.

Lisänä tulevat terveyshyödyt, joita et arkiolossasi huomaa: syöpäriski pienenee, hyvän eli HDL-kolesterolin taso veressäsi paranee ja niin edelleen.

Ei stressiä – silloin on hyvä hetki

Jotta onnistut, sinun kannattaa siis valita siihen oikea ajankohta – ja valmistautua muutenkin.

Hyvä hetki on silloin, kun elämässäsi ei ole ylimääräisiä stressitekijöitä. Jos töissä, opinnoissa tai kotona on poikkeuksellisen paineinen tilanne, aika ei ole otollinen.

Kevät on lähtökohtaisesti hyvä hetki. Luonto herää, ja tupakoinnin lopettamalla voit nauttia kaikilla aisteillasi kesän lähestymisestä. Tunnet kevään tuoksut.

Lopettamista voi myös edistää muokkaamalla muita elämäntapoja. Kannattaa ehkä väliaikaisesti välttää tupakoivien tuttavien seuraa. Samoin kannattaa välttää tilanteita, jotka herkästi laukaisevat tupakoinnin eli saavat juuri sinut herkästi sytyttämään savukkeen. 5

Liikuntaa kannattaa harrastaa. Tee muutenkin asioita, joista pidät, oli se sitten elokuvissa käyntiä, lukemista tai ystäville soittelua.

Rentoutusharjoitukset voivat tehdä hyvää. Tai mikset kokeilisi kirjoittaa kokemuksiasi muistiin. Sekin on helpottanut monen kohdalla tupakoinnin lopettamista.

Kaikessa tässä voivat olla avuksi nikotiinikorvaushoidot ja niihin liittyvät tuotteet, kuten Nicotinellin purukumit, imeskelytabletit ja depot-laastarit, kun vain käytät niitä oikein ja ohjeiden mukaisesti.

Tutkimuksen mukaan nikotiinikorvaushoitotuotteet parantavat tupakoivan mahdollisuuksia lopettaa 50–60 prosentilla. Tähän tulokseen tuli esimerkiksi tohtori Jamie Hartmann-Boycen johtama ryhmä vuonna 2018 käytyään läpi yli sata aiheeseen liittyvää tutkimuspaperia. 6

Katso – näin Nicotinell voi auttaa sinua

Valmistaudu ja suunnittele

Kun olet polttanut viimeisen savukkeesi, sinun kannattaa ryhtyä toimimaan kuin olisit jo tupakattomuuden veteraani. Käyttäydy kuin olisit ollut jo vuosia ilman savukkeita.

Kun tupakanhimo iskee, ole valmis. Suunnittele etukäteen tapoja ja rutiineja, joilla korvaat juuri sen reaktion, josta haluat päästä eroon.

Sen sijaan, että sytyttäisit savukkeen, kävele siis vaikkapa vesihanalle, ja täytä itsellesi iso lasillinen kylmää vettä. Lisää jäitä, jos haluat. Sitten juo lasi tyhjäksi. Hitaasti ja rauhallisesti.

Seuraavaksi voit jatkaa jääkaapilla. Valmista itsellesi terveellinen välipala. Sen on hyvä olla jotain kevyttä – ja sellaista, joka raikastaa hengitystä. Porkkanatikut ja sitrushedelmät ovat mainioita tähän tarkoitukseen.

Mieti myös, mitkä asiat, aiheet tai henkilöt kiinnostavat sinua juuri nyt eniten. Jos sinulla on sopivasti kesken kirja, joka käsittelee tällaista aihepiiriä, se saa ajatuksesi mukavasti irti tupakasta.

Myös tv-sarjan seuraaminen voi toimia. Kirjan, juuri perinteisen painetun kirjan, lukemisessa on kuitenkin se hieno puoli, että se antaa tekemistä silmille, aivoille ja käsille.

Koko ajan: pidä mielessä 28 päivän raja. Sen täytyttyä onnistuminen on viisi kertaa todennäköisempää kuin alussa.

Riko kytkökset – keskity iloihisi

Koska tupakkariippuvuus on yhdistelmä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia oireita, on tärkeää rikkoa niiden väliset kytkökset.

Juuri siksi on hyvä muuttaa muitakin tapoja samalla kun pyrkii eroon tupakoinnista. Kannattaa harkita esimerkiksi kahvin juonnin vähentämistä, jos on tottunut käyttämään kahvia ja tupakkaa yhdessä.

Nikotiinikorvaushoitotuotteet auttavat osaltaan rikkomaan kytköksiä, kun nikotiini tulee elimistöön muualta kuin tupakasta. Eroon pääsy onnistuu, kun ideana on hankkiutua eroon riippuvuuden ilmenemismuodoista yksi kerrallaan.

Pelkästään savukkeen sytyttämisestä ja sen viemisestä huulille tulee lihasmuistiin jäävä liikesarja, joka tuottaa mielihyvää ja on näin osa riippuvuutta.

Jokainen ihminen on yksilö, jolla on omat geeniperimänsä, tottumuksensa ja persoonallisuutensa. Jokainen tupakoitsija voi löytää oman tapansa päästä irti epäterveellisestä tavasta.

Joku onnistuu yksin, moni saa tukea kanssaihmisistään: perheestä, työtovereista ja muista ystävistä.

Kannattaa muistaa, että apua on aina tarjolla, kunhan sitä vain etsii.

Yritätkö lopettaa tupakoinnin? Klikkaa tästä ja opi lisää!

Lähteet:

1. https://www2.hse.ie/wellbeing/quit-smoking/success-stories-and-inspiration-quit-smoking/if-you-quit-smoking-for-28-days-youre-5-times-more-likely-to-quit-for-good.html

2.https://www.kaypahoito.fi/hoi40020

3.https://stumppi.fi/nain-lopetat-tupakoinnin/terveyshyodyt-ja-elamanlaatu/

4.https://www.fressis.fi/artikkeli/lopettaminen-on-loistoidea/

5.https://www.duodecimlehti.fi/duo94549

6.https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29852054/

Nicotinell auttaa tupakoinnin lopettamisen yhteydessä vieroitusoireisiin. Sisältää nikotiinia. Noudata annosteluohjeita. Ei alle 18-vuotiaille eikä tupakoimattomille.  Älä tupakoi käyttäessäsi Nicotinelliä. Älä käytä, jos olet allerginen jollekin tuotteen aineelle tai jos olet tupakoimaton. Jos sinulla on sydän- ja verenkiertoelimistönsairaus, diabetes tai jokin muu sairaus, tai jos olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärin kanssa. Haittavaikutuksena voi ilmetä huimausta, päänsärkyä, ruoansulatushäiriöitä ja kurkkuvaivoja, yskää, unettomuutta, purukumia käytettäessä leukalihasten kipua ja laastareita käytettäessä myös ihoärsytystä. Lue pakkausseloste. Itsehoitolääke. Lyhyt versio 14.2.2023. Perustuu 02/2021 – 12/2021 päivitettyihin valmisteyhteenvetoihin.
Lisätiedot: Haleon Finland Oy, puh: 0800 77 40 80, sähköposti: mystory.nd@haleon.com Tavaramerkit ovat Haleonin omistamia tai sille myönnettyjä lisenssejä. ©2023 Haleon tai sen lisenssinantaja. PM-FI-NICOT-22-00024